Rahahana – luotettava 50 – 250 euron pienlaina

Rahahana pikavippiä voi hakea netistä tai tekstarilla. Uudet asiakkaat hakevat ensimmäisen lainan aina palvelun kotisivujen kautta. Ensilainan yhteydessä asiakkaat tunnistautuvat palveluun omilla verkkopankkitunnuksillaan. Tällä toimenpiteellä varmistetaan asiakkaan oikea henkilöllisyys ja henkilötietojen väärinkäyttö mm. varkaustapauksissa. Samalla kertaa asiakas saa itselleen henkilökohtaisen PIN-koodin lainojen hakemiseen. Koodin avulla onnistuu myös tekstiviestihakemukset, eikä vipin hakemiseksi tarvitse olla pääsyä internetiin.

Lainattavat rahasummat ovat uusille asiakkaille 50 tai 100 euroa ja jo aiemmin palvelusta rahaa lainanneille ns. vanhoille asiakkaille 50 – 250 euroa. Laina-aika kaikille lainoille on 14 vuorokautta ja laina-aika alkaa kulumaan siitä hetkestä alkaen, kun rahat ovat siirretty asiakkaan pankkitilille.

Rahahanan kulut ovat suhteellisen edulliset, joskin myös halvempia palveluja markkinoilta löytyy. Kaikkien lainojen vuosikorko on 521%. 50 euron vipin kulut ovat 10 euroa, 100 euron vipin 20 euroa, 150 euron vipin 30 euroa, 200 euron vipistä kuluja tulee 40 euroa ja 250 euron vipistä kuluja tulee 50 euroa. Näiden lisäksi asiakkaan maksettavaksi jää tekstiviestimaksut 1,9 euroa / lähetetty viesti. Tekstiviestit laskutetaan puhelinlaskun yhteydessä.

Pikalainaa Rahahanalta voivat hakea yli 18-vuotiaat Suomen kansalaiset. Lainaa hakevalla henkilöllä ei saa olla luottotietohäiriöitä. Hakijan luottotiedot tarkistetaan luottotietorekisteristä ja lainapäätös lähetetään asiakkaalle tekstiviestillä. Rahahana varaa oikeuden itsellään myöntää tai olla myöntämättä lainaa, eikä kielteistä lainapäätöstä tarvitse perustella asiakkaalle.

Mikäli asiakas on Nordean, Osuuspankin, Sampopankin, Säästöpankin, Aktian tai POP:n asiakkas, ovat rahat käytettävissä muutaman minuutin kuluessa lainan myöntämisestä. Muihin pankkeihin rahan siirtyminen kestää normaalin rahansiirron vaatiman ajan, käytännössä kuitenkin seuraavana pankkipäivänä.



    Palvelu on avoinna ma – pe klo 8-22 ja la klo 10-21. Muina aikoina lähetetyt hakemukset käsitellään seuraavan kerran palvelun ollessa auki.

    Kategoria(t): pikalainaa luottotiedottomalle. Lisää kestolinkki kirjanmerkkeihisi.

    Vastaa

    Sähköpostiosoitettasi ei julkaista.